Kuulostaako tutulta? Muutaman vuorokauden yövalvomiset vaikuttavat joltisenkin häiritsevästi aivotoimintaan. Tämän sain itsekin karvaasti kokea, kun maanantaina Annun oikeudenkäynnissä esiintyminen vihdoinkin koitti.
Tavoilleni uskollisesti olin jättänyt valmistautumisen viimetippaan ja meni PIKKASEN yötöiksi. Itse asiassa toivoin viime hetkeen asti, että sadut pystytään erottamaan tosielämästä ilman minunkin apuani ja pikkukeisarin käsketään pukeutua kiireen vilkkaa! Aloitin siis vasta perjantai-iltana oikein kunnolla perehtymään yhdentoista vuoden aikana kertyneeseen yhteydenpitoomme Annun kanssa.
Kävin mm. läpi 30 000 (kyllä, nollia on oikea määrä) sähköpostiviestiä, joista 24 000 viimeisintä siten, että tiivistin niistä hakuohjelmalla sellaisen tuhannen viestin klöntin, josta seuloin vielä sunnuntai-iltana epätoivon vimmalla olennaisimmat. Kopioin ja tulostin viestit. Tässä vaiheessa minulla oli hallussani noin 150 A-nelosen tiivistelmä. Ja lisäksi tietenkin 18 käsin kirjoitettua kirjettä, pituudeltaan 2-6 -sivuisia. Kello oli 2.15 maanantaina nukkumaan mennessäni. Herätyksen asensin kahden kännykän voimin kello 5.00:een. En tarvinnut herätyskelloa, heräsin 4.45.
Oikeudenkäynnissä en sitten voinutkaan esittää näistä papereista ainoatakaan tai käyttää niitä muistini tukena. Ja sitten kun olisin saanut yhden esimerkin esittää, en tietenkään löytänyt siihen hätään niitä kohtia, jotka olin nimenomaisesti poiminut erikseen ja laittanut kansiooni viimeiseksi, jotta LÖYDÄN ne tarvittaessa varmasti!
Ei aineiston läpikäynti kuitenkaan hukkaan mennyt. Ilman sitä olisi ollut täysin mahdotonta muistaa mitä vuosia sitten on tapahtunut. Olin myös miettinyt valmiiksi kaksi asiaa, jotka täytyy muistaa sanoa, koska toinen niistä liittyi olennaisesti siihen, mistä yksi julkisuudessa esillä olleista pojan kertomuksista on voinut saada alkunsa. Olin jopa itse sen alkuunpanijana aktiivinen vuonna 2006. Unohdin esittää kummatkin asiat :(
Juha (Manner) kilttinä ihmisenä lähetti aamulla tsemppiviestin ja Anne ja Niina olivat heti oikeudenkäynnin jälkeen paikalla nostamassa mua henkisestä ja fyysisestä pöydän alle vajoamisestani. Niina joutui ihan taluttamaankin oikeaan junaan käsipuolesta. Kuuden aikaan olo oli nimittäin jo niin hervoton että "vaihdetaan saattaen" oli tarpeen. Kiitos teille ihanat naiset!
Annu on niin käsittämättömän vahva ihminen, että sitä ei uskokaan. Hän on sentään vuodesta 2006 ollut leski, yksinhuoltaja, epäilty, salakuunneltu, syytetty, tuomittu, haukuttu, parjattu, mieleltään tutkittu, uudelleen syytetty, vapautettu, syytetty... Minä kestin hädin tuskin kolme päivää kunnon stressiä.
Vahvuuteen liittyy olennaisesti myös sen kääntöpuoli: heikkous. Annun vahvuus ja heikkous ovat lapset. Vuodesta 2009 nuorimmat oli eristetty hänestä fyysisesti. Nyt myös henkisesti. Ja se on paljon rankempaa kestää. Pinnistä Annu vielä vähän, älä anna nyt periksi!
Tämän julkisen itseruoskintani jälkeen annan itselleni anteeksi inhimillisyyteni ja totean: heittäköön hän ensimmäisen kiven, jolla on täydellinen muisti joka tilanteessa. Kivittämisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti