Elokuu 2011. Vietiin kimpassa Annun auto huoltoon ja päätettiin samalla reissulla mennä vähän ostoksille, vaikkei mitään himoshoppaajia ollakaan. Annu keskittyi luontevasti minuun, pikku-Villeen ja ostoksiin. Minulla taisi olla ensin hiukan tuntosarvet liikaa esillä, kun kuulin välillä häiritsevää supinaa ”onkstoise… onsese”. Välillä juteltiin vakavia ja toisessa hetkessä hiukan hulluteltiin. Kenkäostoksissa luotettiin salapoliisi-sepon arvioon kiilakorkokengistä, eikä siis sorruttu sellaisiin. Annu oli rohkea ja uskalsi tulla mun kyytiin vielä toistekin. Toisaalta me taidetaan olla molemmat vähän sellaisia klassisia ”nainen ratissa” – tyyppejä. Ainakin vähän, ihan tosi vähän.
Välillä jutellessa ei kyyneleet ole ollut kaukana puolin ja toisin. Kun Annu joutuu nieleskelemään, kuin sanattomasta sopimuksesta on aika vaihtaa hiukan kevyemmälle linjalle. Itku ei kuitenkaan mitään tässä tilanteessa auta. Ja itkemisestä tulee vaan silmät punaiseksi ja turpoaa rumasti, ripsiväri leviää ja sitten tulee vielä nuhakin;) Viime syksynä pilailtiin viranomaisten kustannuksella ja keksittiin mitä hulluimpia lööppejä aiheesta ja kaikkea muuta tosi mautonta, mutta ah, niin voimaannuttavaa ja rentouttavaa. Vaikka ajattelemme Annun kanssa samalla tavalla siitä, että kaikelle pitää voida nauraa, vaikeillekin asioille, mutta nyt tämän lapsia koskevan oikeudenkäynnin osalta huumorintaju on ollut kyllä todella koetuksella.
Annun kirje 20.3.2012
”Tuli sitten vielä näitä raiskaus- ym. syytöksiä ihan puskan takaa. Juuri kun alkoi ajatella, että tämän huonommaksi ei enää voi mennä, meni sittenkin! Kyllä tässä on ollut kaiken tämän jälkeen aika voimaton olo. Viimeksi asiaan pystyi sentään vielä suhtautumaan huumorilla, mutta nyt ei enää pysty, kun kyseessä on sentään omat lapset. Ja mitään ei voi tehdä tilanteen tervehdyttämiseksi niin kauan kuin tämä pitkäksi venähtänyt oikeusprosessi on kesken. Kyllä tässä on edessä rankka kevät, mutta onneksi tämä joskus vielä on ohi…”
Olen useasti joutunut sanomaan Annulle, että en pysty edes arvaamaan, miltä hänestä tuntuu, voin yrittää kuvitella, mutta se on vaikeaa. Tämä kaikki menee niin yli pienen ihmisen käsityskyvyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti