Minäkin olen joskus yrittänyt Annua lohduttaa sanomalla, että asiat eivät onneksi voi tästä enää pahemmaksi mennä. Joka kerta olen ollut väärässä. Aina ne ovat menneet vielä kamalampaan suuntaan. Nyt en enää suostu ennustamaan yhtään mitään.
Näin Annu kirjoitti minulle huhtikuussa 2010, jolloin käräjäoikeudessa käsiteltiin murhasyytettä:
Kyllä vähän sellainen olo tuli keskiviikkona, kun meillä silloin 2006 kotietsintää tehneitä poliiseja kuultiin todistajina, että ollaanko minua nyt lynkkaamassa rikollisen epäsiistin kodin takia vai ollaanko tässä murhaoikeudenkäynnissä. Yksi poliiseista oli jopa laskenut vaatekaapistani tyhjät dödöpullot, joiden runsas lukumäärä oli ylittänyt hänen käsityskykynsä. Olisin halunnut kommentoida, että keräilin niiden kuulia askartelutarvikkeiksi, mutta tuomari ei antanut.
Muukin murhasyytteen puolesta puhuva "näyttö" oli samaa tasoa kuin kyseinen dödöpullojen ynnäily.
Olin silloin ihan varma, että niillä eväillä ei tuomiota voida antaa. Toisin kävi. Onneksi hovioikeus korjasi virheen, mutta ihan turhaa aikaa ja veronmaksajien rahoja siihen saatiin tärvättyä. Ja nyt samaa asiaa pitää puida vielä korkeimmassa oikeudessa, joka kenties palauttaa asian johonkin alempaan oikeusasteeseen käsiteltäväksi... Ei, en suostu ennustamaan yhtään mitään. Odotan ja katson, mitä tuleman pitää. Ja toivon, että Annun hermot, huumorintaju ja usko tulevaisuuteen vielä kestävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti