sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Autuaita ovat hölmöt...


koska he eivät ymmärrä maailman pahuutta. Me allekirjoittaneet hölmöt emme ole kovin autuaita, koska näemme paljonkin pahuutta, tosin eri paikassa kuin ns. yleinen mielipide. Tunteeni ovat vähän ristiriitaisia hölmöyden suhteen. Toisaalta olen valmis olemaan hölmö ja nolaamaan itseni ihmisten silmissä, koska näin suuren vääryyden takia pitää uskaltaa olla juuri niin hölmö ja tyhmä kuin tarve vaatii. Ensin olin kyllä loukkaantunut, kun huomasin ihmisten ajattelevan minun olevan hyväuskoinen hölmö. Tai vielä pahempaa, kun kuulin olevani niin kertakaikkisen yksinkertainen ja tyhmä, että tuollainen manipuloiva psykopaatti on saanut minut puhuttua pyörryksiin.

Annun mielentilatutkimus päätettiin pitää salaisena, niin on tosin muissakin jutuissa tapana tehdä. Tuloksen kuitenkin tiedämme. Annu ei ole mielenvikainen. Edes mitään persoonallisuushäiriötä ei löytynyt. Valheenpaljastuskokeesta oli edes se hyöty, että se paljasti, ettei Annu ole psykopaatti.

Annu on joutunut keskelle viranomaisten valtataistelua ja hänet halutaan ”uhrata” joidenkin kunnian säilyttämiseksi tai toisten näpäyttämiseksi? Tosin itse touhussa ei ole mitään kunniallista tai arvokasta. Alkuvaiheen huonoa poliisitutkintaa käytetään verukkeena kaikkiin niihin lukuisiin puutteisiin, miksi Annun syyllisyys on niin vaikea näyttää toteen. Mediassa vatvotaan, ettei poliisi edes alkuvaiheessa älynnyt epäillä Annua. Totuus on, että poliisi tutki heti sen mahdollisuuden, että olisiko murhaaja voinut olla perheen äiti. Annun puhelintakin kuunneltiin heti murhan jälkeen jonkin aikaa, kunnes poliisit kyllästyivät, kun mitään todisteita syyllisyydestä ei herunut. Annun tutkiminen lopetettiin, koska se vaihtoehto kaatui omaan mahdottomuuteensa – kaikki faktat tukivat ulkopuolisen murhaajan olemassa oloa - jonka myös me hiukan hölmöt tiedämme.

Ja ihan vain tiedoksi, että pedofilia on sellainen ominaisuus, jota en kerta kaikkiaan voi missään tilanteessa hyväksyä, enkä koskaan ikimaailmassa puolustaisi sellaisia tekoja! Minä olen uskonut oikeuslaitokseen ja siihen, että syyttömiä ei tuomita. En usko enää. Ja sekin on selvää, ettei Annu ole ensimmäinen eikä ainoa väärin kohdeltu tässä meidän systeemissä. Vaikken uskokaan enää sokeasti oikeuslaitokseen, toivon, että Turun käräjäoikeudessa tuomio perustetaan esitettyihin tosiasioihin eikä tehdä päätöksiä henkilöiden arvovallan perusteella.

Kun taas kerran perustelin kantaani tästä asiasta eräälle ystävälleni, tokaisi hän hupaisasti: ”Mielipiteeni on selvä, älä sekoita minua tosiasioilla!”

2 kommenttia:

  1. Hei! millaisia ihmisiä te itse olette? haluaisitteko kirjoittaa omasta itsestänne ja ehkä hieman perhesuhteistanne tänne? Minua kiinnostaisi lukea että millaiset tyypit tätä kirjoittaa!

    Itse olen alusta asti (vaikkakin en Annelia tunne yhtään) ollut sitä mieltä että hän ei missään nimessä ikinä olisi voinut miestään tappaa. En tiedä miksi, mutta sellainen olo minulla vaan on aina ollut, se sellainen 'tuntuma'.

    Ja nostan teille hattua että näin rohkeasti ja upeasti olette alkaneet kirjoittaa tätä blogia omalla nimellänne! Aivan mahtavaa!

    nainen -68

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä on ihan riittäää tietää, että tätä kirjottaa Anneli Auerin ystävät. Mukavaa tietää, että hänellä on ystäviä jotka puolustavat häntä. Olen monesti miettinyt hänen jaksamistaan ja kyllä ystävät tällaisessa hullunmyllyssä on varmasti ihan kaiken a ja o.

    VastaaPoista