Tällaisen Anneli Auerin me tunnemme. Ansku (valkoinen kirjasin), Niina (vaaleanpunainen), Anne (vihreä) ja Susku (sininen) keskustelevat ystävästään Annusta (punainen). Lukeminen kannattaa aloittaa vanhimmasta tekstistä. Niinalla on myös oma blogi, jossa on tutkittua tietoa esimerkiksi lapsen vieraannuttamisesta vanhemmastaan ja väärien haastattelumenetelmien tuottamista virheellisistä hyväksikäyttösyytteistä: http://niinaberg.com
lauantai 12. toukokuuta 2012
Valhehdellen...
7.4.2012 Turun vankilassa vierailulla ollessani pohdimme Annun kanssa miksi ihmiset tässä asiassa toimivat kuten toimivat ja sanovat mitä sanovat. Meitä molempia kiinnostaa hurjasti ihmisten perimmäiset syyt käytökselleen. Vaikka Annu väittikin, ettei ole enää niin sinisilmäinen kuin aiemmin, tultiin silti siihen tulokseen, että ihmiset varmasti toimivat parhaalla mahdollisella tavalla siihen nähden, miten tilanteen itse kokevat ja toiset taas miten parhaiten tilanteessa selviävät. Joku voi jopa valehdella luullen tekevänsä siten palveluksen yhteiskunnalle. Joku taas valehtelee tilanteen pakosta. Joku on saattanut uskotella itselleen pelastavansa lapset kamalalta kohtalolta eikä tämä joku edes koe valehtelevansa. Meitä on moneksi. Onneksi totuus on Annun puolella ja toivottavasti oikeus toteutuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti